keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Lasinega

Törmäsin laatikolliseen kirpputorilla  9x12 cm kokoisiin lasinegoihin.
Osa rikki ja suurin osa todella tummia.
Lasinegat olivat vielä alkuperäisessä myyntipakkauksessaan. En ennen ollutkaan kuullut kyseisestä valmistajasta; Elliot & Sons.
Laatikonpäällä kätevästi kehitysohjeetkin. Käyvät näköjään ulko ja studiokuvaamiseen.

Toki entiseen aikaan printit kyseisistä lasinegoista tehtiin suoraan pinnakkaisina valokuvapaperille.
Alkoi siis kiinnostaa, mitä kuvat pitivät sisällään.

Altaat saivat kyllä tässä tapauksessa jäädä yhä komeron kätköihin. Uutta tekniikkaa siis kehiin. Ensimmäiseksi kokeilin ihan puhtaasti skannausta pöytäskannerilla. Tulosta syntyi, mutta kovin oli sutun näköistä. Negat myös järjestäen olivat erittäin tiheitä, eli suomeksi melkein mustia. Lisää valoa siis peliin.
Mietiskellessä kikka B:tä tuli mieleen valopöytä. Sellaista kun ei kuitenkaan omista, mitä jos yrittäisin ikkunaa vasten kuvata negan suoraan digikameralla. Ikkunaan siis teippaamaan pala opaalikalvoa, joka tasoittaa mukavasti ulkoa tulevan valon. Kamera mustavalkoasentoon ja automaatilla eka kuvakokeilu.
Jälkihän oli heti paljon skarpimpaa ja näytti huomattavasti paremmalta. Yksityiskohtia putkahti jo kummasti näkyviin.
Kuva kuvankäsittelyyn ja komennolla; invert, negatiivinen kuva kääntyi taas positiiviseksi.
Sävymailmaltaan ohutta negatiiviä  useisiin tasoihin monistamalla kuvankäsittelyssä ja tasojen keskinäistä sekoittumista hallitessani tuli hämmästyttävän hyvää jälkeä aikaiseksi.
Kuvassa ilmeisesti joku entisajan pontikankeittäjä tutkailee prosentteja.


Suuri negatiivikoko yli sata vuotta sitten on ihmetyksekseni tuottanut terävämpää kuvaa, kuin tämän ajan halpis digipokkarit.... no huh-huh.

Linkki lasinegatiivien valmistajasta kertovaan sivustoon.

maanantai 21. toukokuuta 2012

Lohja hetki sitten


Maisemat ovat muuttuneet dramaatisesti 25 vuodessa. Mielenkiintoinen ilmakuva Lohjan keskustasta neljännesvuosisadan takaa. Aina purettaessa vanhaa asuinympäristöä on muutos peruuttamaton.
Huvittavaa on se, miten nopeasti oma silmä tottuu uuteen asuin maisemaan.
Kuva on sen verran iso, että sitä pystyy hyvin suurentamaan jossain kuvan muokkausohjelmassa.
Tuohon aikaan Lohjaa lanseerattiin lauseella; Lohja Means Bisness.
Nyttemmin on bisness muuttanut Kiinaan....

lauantai 19. toukokuuta 2012

Kesä!

No vihdoinkin!
Ensin mökillä nostamassa laituria munasillaan +10C järvessä ja sitten Lohjan museon nurkilla pikkusieppoa bongaamassa. Sieppo jäi näkemättä, mutta museon nurkilta sai hyvän fiiliksen kesän odotukseen. Myös ensimmäinen vihta tuli riivittyä saunaan koivuista...Sorry.




tiistai 15. toukokuuta 2012

Maailman valokuvauspäivä

Oikeasti tuli lähdettyä ihan reippain ja innostunein mielin kuvailemaan tätä globaalia, maailman laajuista valokuvauksen päivää...kuvia katsellessa  tulee hämmästeltyä millaisia ehtoonpuolen aiheet tuli tarttuneeksi kameraan. Pikkukylässä kun asuu, aiheetkin ovat aika yksinäisiä. Taas tulee iloista suomikuvaa levitettyä maailmalle:-)

Palvelin, mihin kuvat pitäisi nyt upata, tuntuu vain olevan huonossa hapessa. Ei vain saa yhteyttä...

Suomen kansallisurheilu
Yksinäinen mummo parkkeeranut itsensä tyhjälle kadulle
Vaateostoksilla torilla

maanantai 14. toukokuuta 2012

Huomenna maailman valokuvauspäivä!


Hei ystävämme,
Kiitos ilmoittautumisestasi ADAY.org-valokuvaprojektiin. Osallistumisesi on ratkaisevan tärkeää tämän innovatiivisen, maailmanlaajuisen hankkeen onnistumisen kannalta.
Valokuvaus on viestinnän välineenä ihmeellinen. Kuvat ylittävät niin kielen, iän, sukupuolen kuin kulttuurinkin rajat. Jos tahdomme saada ihmiset ymmärtämään toisiaan paremmin, meidän on kerrottava heille, kuinka elämme ja keitä olemme.
Toivomme, että tartut tähän ainutlaatuiseen tilaisuuteen kertoa tarinoita jokapäiväisestä elämästä. Yhdessä voimme luoda korvaamattoman kokoelman valokuvia kaikkialta maailmasta, rakentaa ymmärryksen siltoja ja edistää tutkimusta ja koulutusta.
Toukokuun 15. päivänä teemme kirjaimellisesti historiaa ja jätämme vaikuttavan viestin tuleville sukupolville.
Toivotamme onnea tiistaihin.

torstai 3. toukokuuta 2012

Go Ikea!

Loistohomma, kun olemme saaneet nauttia hyvistä lihapullista ja halvoista nakkisämpylöistä niin tuo Ikea meille vielä halvan digikamerankin. Odotan innolla pääsyä kokeilemaan :-)

Kamera on  varustettu myös zoomilla, otat joko muutaman askeleen eteen- tai taaksepäin. Ei mitään salakuvaamista pitkällä putkella nurkan takaa.
Kuvanvakauttaja myös optiona, otat vain tukea tuolin selkänojasta.

Oikeasti tämähän on hieno juttu. Palataan ajatuksissa valokuvauksessa perusarvoihin. 40 kuvaa vain käytettävissä, joten etukäteisvisualisointia on pakko taas käyttää valokuvauksessa. Vielä muistuu menneet ajat mieleen, kun hasselissa oli vain 12 laukausta. Ja se oli hyvä. Nykyinen kuvavaaminen tuntuu räpsimineen enemmänkin showlta. Useimmiten 12 kuvan jälkeen studiossa on tavoitettu se mitä on etukäteen visualisoitu. Kuvaaja on enemmänkin muuttunut sisällöntuottajaksi asiakkaan maksamasta kuvaustapahtumasta. Kun annetaan salamoiden laulaa, tuntee kuvattava itsensä tärkeäksi kuvauskohteena.
Sen sijaan, kun mallin kanssa yhdessä taitellaan Ikean kamera kuvausvalmiiksi ollaan varmasti kuvattavan kanssa läsnä.

Onkohan Ikea tehnyt myös maailman ennätyksen kameran manuaalin kielivaihtoehdoissa... se löytyy 29 kielelle.
Linkki loppuihin 28 kieleen


tiistai 1. toukokuuta 2012

1.5

Toukokuun ensimmäinen painuu kohti yötään ja ilmassa hiipii jo kesän odotus...