perjantai 30. syyskuuta 2011

Voi Bob, minkä teit

Kuusketluvun hippi-ikoni Bob Dylan vanhuuden höperyydessään lähti omissa maalauksissaan hakemaan inspiraatiota jo kertaalleen tehdyistä teoksista. Eikä pienemmältä tekijältä, kuin itseltä Henri Cartier-Bressonilta esimerkiksi. Mikä ihmisiä oikein vaivaa... Tänä päivänä on täysin sataprosenttista, että lainauksista jää kiinni. Viimeaikaiset luontokuvaus skandaalit esimerkiksi Ruotsista mielessä ei voi kuin ihmetellä, minkälainen järjen ääni on jäänyt Bobin päästä kuulumatta. No tosin ei Bobille varmaankaan tule Aftonbladetia postilaatikkoonkaan...

Mutta onhan sitä kotimaisinkin voimin osattu jo satavuotta sitten. Tästähän on esimerkkinä Juho Rissasen maalauksissa olevat I.K. Inhan kuvalliset lainat.

Nuorison totuuden ääntä kuunnellen; Hanki oma elämä!

Linkki Hesarin juttuun
Linkki New York Timesin juttuun


keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Hyvien Kuvien Foto

Tai jotain sinne päin menee erään valokuvausliikkeen erikoislaatuinen slogan. 
Niin kuin kaikessa kuvantamisessa, on valokuvauksessakin tärkein asia tarina, tunne tai  katsojan kuvasta saama elämys. Valokuvaajan ja elokuvan tekijällä on vain
yksi pienoinen ero.
Elokuvan tekijällä on mahdollisuus tarinan kuljettamiseen ja tarinan kertomiseen puolitoistatuntia ja valokuvaajalla on vain se yksi kuva. Valokuva on yksisanainen runo. Valokuvan sanoma pitäisi siis tajuta sadasosa sekunnissa.

Maalaustaiteessa muotokuvan työstämiseen menee helposti satojakin tunteja. Mitä jos valokuvaaja käyttäisi edes sen sadasosan siitä löytääkseen kuvattavastaan hänen oman karaktäärinsä. Onko kukaan koskaan yrittänyt kuvata ketään kahdeksaa tuntia yhtäsoittoa?

 Mitä sitten on karisma ja miten saada se esiin muotokuvassa? Kovin luova ratkaisu ei ainakaan ole se perinteinen mallin riisuminen alasti.  Tuntuu, että aina kun halutaan tehdä pelkistetty kuva, niin mallilta putoavat vaatteet studion lattialle. Karisma pääsääntöisesti on kuitenkin katsojan silmissä. Karismaa voisi luonnehtia ulkoisen näytelmän korostamiseksi. Karismaattinen ihminen on oman näytelmänsä päänäyttelijä.
Yleensä karismaattisuus liitetään miehekkäästi muutamaan arpeen naamavärkissä. Tällaisesta henkilöstä toki on helppo saada sielukkaita kuvia. Tehtävä muuttuukin todella vaikeaksi päinvastaisissa tilanteissa.

Millainen olisi oma muistokuvasi hautajaisissasi? Tämä ajatus tuntuu tietysti aluksi hieman absurdilta, mutta ajatuksen avaaminen vie ajattelemaan todellakin valokuvan kerronnalisuutta pelkästä passikuvasta paljon pidemmälle. Millaisen kuvan haluat itsestäsi jäävän katsojien mieleen. Näkyykö kuvasta se mitä itsessäsi pidät omassa mielestäsi sinun omana karismaattisena sielukkuutena. Tämän ajatteleminen oikeastaan avaa silmät  seuraavassa valokuvasessiossa valokuvaajan näkemään kuvattavansa eri lailla.
Suomessa maisema on säilynyt maaston muodoiltaan viime jääkauden jälkeen muuttumattomana, mutta ihminen itse muuttuu jo yhden vuoden aikana. Tämän takia on ihmisten muotokuvaus niin haastavaa sekä antoisaa.

Ulkonäkö ei siis olekkaan tärkeää. Mitä siis pitäisi löytyä kuvasta, että se on hyvä? Alla löytyy Amerikkalaisen valokuvaajan, Stu Williamsonin kehittämä muistisääntö. CLEPS.
Sitä on ehkä helpompaa valokuvaajan toistella mielessään kuin suomalaista vastiketta. SVIAK.
No heko-heko...tässä siis tämä ajatus parempien kuvien maailmaan;

Cleps

C = Composition. Sommittelu. Pinnanjako. Jännite. Sisältö
L =  Light.  Valo. Valaisu. Valon läsnäolon tunne.
E =  Expression. Ilmaisu, ilme asettelu
P =  Pose.  Asento. Asettelu.
S = Story.  Kertomus. Tarina. Jutun juoni.


Nämä osa-alueet kun laittaa kohdalleen omassa valokuvauksessaan, voikin sitten lähteä pokkaamaan seuraavaa Fotofinlandia palkintoa.
Hyvänä esimerkkinä asian sisällyttämisestä on valokuvaaja Annie Leibowitzin ottama kuva Francis Ford Coppolasta, jossa hän on tyttärensä Sofia Coppolan kanssa. Molemmathan ovat elokuvaohjaajia. Kuvasta välittyy lämmin tunne ja siitä voi aistia isän ja tyttären välisen keskustelun. Valaisu kuvassa on myöskin kiinnostava. Se on juuri se legandaarinen  + / –  yksi tunti. Eli kuvataan tunti ennen auringon laskua tai tunti auringon nousun jälkeen. Valo on miljöössä parhaimmillaan. Muun ajan kameran voi rauhassa pitää sitten kameralaukussa. Tässä kuvassa on mielestäni kaikki, mitä hyvältä valokuvalta voi vaatia. CLEPS. 
Se on siinä.



Asettelu ja pinnanjako kuvassa seuraa länsimaisen maalaustaiteen perinteitä. Valitettavasti aina valokuvauksen yhteydessä unohdetaan se, että samat sommitelmallisuuden lainalaisuudet ovat olleet voimassa hyvässä kuvassa jo satoja vuosia. Esimerkkinä siitä olkoon vaikka tämä Edoard Manetin maalaus; Le dèjourner sur l`herbe eli Aamiainen ruohikolla vuodelta 1862.  Hän taas oli saanut vaikutuksensa kyseiseen teokseen 1500-luvulla vaikuttaneen Rafaelin piirustuksesta. Maalausta pidetään ensimmäisenä impressionistisen tyylisuunnan edustajana. 
Aina kun luo jotain uutta joutuu myös valtavirran hampaisiin. Tätä teosta ei hyväksytty Pariisin salongin näyttelyyn 1863. Se hylättiin sieltä perusteena, että se on keskeneräinen maalaus.
O tempora O mores!
Tai sitten tämä, joka on ehdottomasti suosikki lauseeni; 
Nemo saltat sorbius, nisi infanus est.
:-)






tiistai 20. syyskuuta 2011

Ars longa vita brevis

Mies kun tulee tiettyyn ikään, on mukaavaa muistella menneitä. Nuorena miehenä oli rock tietenkin koko elämä, ja soittotreenit vei viikosta kolmekertaa aivan kevyesti. Rumpalina elämä ympärillä olevasta mailmasta kuulohavaintojen puolesta oli pelkkää tinnitystä. Olin aivan vakuuttunut siitä, että soittamalla soppaa tulee hankittu ruokapöytään. No, soppaa kylläkin, mutta se meni bändikavereitten kanssa alas kurkusta lotkoteltua.

Myös soittamisen lisäksi rinnalla kuusitoistavuotiaana kulki tiukasti kamera. Ensimmäiset kuvat olivat tyyliltään todellista nuoren miehen ahdistusta. Yksinäisiä hiekkakuoppia ja hylättyjä rakennuksia. Angsti elämään oli ladattu suurilla panoksilla. 70-luvulla oli tajunnan räjäyttävää kuulla ensimmäisen kerran Sex Pistolsit. Kameralla yritti tavoittaa samaa kaiken haistattavaa ajatusmailmaa.
Elämäni kamerankuljettajana oli alkanut.

Siispä 20 muistoa oman valokuvauksen ympäriltä;

1. Ensimmäinen kamera kohtasi minut vuonna 1975. Värkki oli romanien minulle myymä, hieman kuulemma vielä kuuma. Kamera oli musta Canon Ftb vuosimallia 1971. Kamera oli todella kuluneen näköinen, maalit rungosta hinkkautuneet kovasta käytöstä. Ehkä jonkun onnettoman lehtikuvaajan baaritiskille unohtama kamera. Ajattelin, kun sillä on ammatti-ihminen noin ahkeraan kuvannut, niin ehkä siitä tarttuisi jotain kuvallista näkemystä myös minulle.

2. Ajatus, että kuvaajalla pitää olla kaksi kameraa, kuten muillakin isoilla pojilla, sai ostamaan vuoden päästä vanhan Cosina merkkisen prutkun. Se oli aika säälittävässä kunnossa, mutta mustalla eristysnauhalla sai valon pysymään ulkopuolella.

3. Kameralaukku oli tekonahkainen ruskea hirvitys Helios merkkisestä valokuvaliikkeestä. Olihan sillä kokoa ja matkan päästä tarkasteltua myöskin kauneutta. Isoäitini hautajaisissa rikkaan insinöörinpojat olivat kiinnostuneita mokoman rotiskon sisällöstä. Avattuani kannen pojat loivat  säälin sekaisia katseita nuoren valokuvauksesta innostuneen miehen alun suuntaan. Kavereilla tietenkin roikkui uudet Nikonit kaulassa.

4. Ensimmäiset  kuvat olivat tietenkin yksinäiseltä hiekkakuopalta. Kuviin ladattu tietenkin suurta
nuorenmiehen ahdistusta ja "miksei kukaan ymmärrä mua," tunnetta.

5. Seitsemänkymmen luvalla kouluissa oli vielä "henkiset kilpailut"- nimellä kulkevia kultturitapahtumia. Sinne tietysti tyrkyttämään omia valokuvasaavutuksia. Yksi kuva pääsi eteenpäin läänin yhteiseen loppukilpailuun. Kyllä oli pollea olo hetken aikaa.

6. Piti tietenkin lähteä Taideteollisen korkeakoulun pääsykokeisiin. Ennakkotehtävien jälkeen postilaatikkolla jatkoon odottelua. Viitenävuonna pääsi jatkoon, mutta varsinaiset tehtävät aina penkin alle. Kun ei osaa piirtää, niin ei osaa. Katseli vain kateellisena vierestä, kun muut väänteli pahveista hienoja linnoja tai maalailivat siistejä teoksia.

7. Ensimmäinen oma valokuvanäyttely on aina siisti juttu. Halusin näyttelytilaan luoda muutakin kuin kuvia seinille. Pariisinkuvani saivat rinnalleen harkkoraudoista väännellyn Eiffeltornin ja ranskanlipun värein maalattuja ja kattosta roikkumaan ripustettuja patonkeja.

8. Nuorten kanssa tekeminen on aina itsellekkin virtaa antavaa. Kuvataidekoulussa kolmevuotta avaamassa nuorille valokuvan mailmaa.

9.  Hauskoja juttuja olivat opiskelijoiden kanssa tehty jäinen valokuvamuuri. Jääkuutioitten sisälle jäädytimme mustavalkokuvia ja pystytimme ne keskelle kaupunkia.

10. Hasselblad 501c .... taivas aukeni.

11. Sunnuntaiset retket ja kameran ulkoiluttamiset rakkaan ihmisen kanssa.

12. Kun onnistuin kehittämään ensimmäiset mustavalkokuvani.

13. Roution nikonistilta ostettu käytetty Nikon FM. Ei tarvittu enään mustaa eristysnauhaa tiivistykseen.

14. Ensimmäinen Mac. Powermacintosh G3 vuodelta 1998. Prosessori 233 MHZ ja muistia kovalevyllä kokonaista 4GB.

15. Photoshop 3... eiku, eiku, eiku olivat tuttuja  sanoja ohjelmaa opetellessa ja ihmetellessä.

16. Ensimmäisen valokuvanäyttelyn saaminen ihka oikeaan valokuvakeskukseen näytille.

17. Tutustuminen Lady Ostapeckiin. Ajatuksia avaava slowkuvaaja. Pilvisenä päivänä laski valotusajan          hitaasti kahteenkymmeneen. Myöskin nykyään voimauttavan valokuvauksen uranuurtaja..

18. Olla mukana digitaalisessa murroksessa.  Kaksipäiväisellä kursilla, jossa esiteltiin
huikea ja kaiken mullistava digikamera. Pikseleitä kennossa 0.4 megaa. Ei vaihdettavaa muistikorttia, mutta kaikkeen kuvaamiseen riittävä sisäinen 2 megan muisti.

19. Omien lasten innostaminen valokuvauksen pariin. Ilman suurempaa tyrkyttämistä :-)

20. Kaikki ne hienot ihmiset, jotka ovat vaivautuneena joutuneet patsastelemaan kameralinssini edessä.



keskiviikko 14. syyskuuta 2011

WebCam ja valokuvaus

Hurrikaani Katian hirmumyrskyn rippeiden rantautuminen suomenniemelle sai wannabee-luontokuvaajankin aktivoitumaan. Jo ajatus saman, kaksiviikkoa sitten Yhdysvaltojen itärannikolla vaikuttaneen myrskyn saapumisesta Suomeen on jännittävä ajatus. Kilometrejä kuitenkin myrskyn syntyseudulle Karibialle on 9000 ja aikaa on kulunut tänne saapumiseen kaksiviikkoa.

Edellispäivän iltapäivälehden lööpissä metereologi suositti käyttämään polkupyöränkypärää myrskyltä suojautumiseen. Hei, tuohan tietää jotain hurjaa olevan tulossa. Merialueille luvattiin jopa nelimetrisiä aaltojen maksimikorkeuksia. Siispä netti auki ja vahtaamaan rannikoiden webbikameroita. Itselläni on tietyt suosikki kamerat, joista voi jo etukäteen  käydä vilkaisemassa paikkakunnan vallitsevia sääoloja. Kamerat päivittävät kuvaansa realiaikaisesti. Esimerkiksi viimekesän 2010 elokuun ukkosmyrskyn rantautuminen Helsinkiin oli vaikuttavan näköistä. Livekuva Eteläsatamasta näytti jopa salamoinnin. Samalla tietysti pidin toisen selainikkunan auki salamapaikannin sivustoon , josta seurailin myrskyn kulkusuuntaa.

Aamulla nenä ikkunaan kiinni painautuneena ihmettelemään valkenevaa aamua...missä kaatuneet puut?Missä talojen kattopellit? Hälytysajoneuvojen sireeneistä ei kuulu pihaustakaan.
Webbikamerat auki tietokoneen näytölle ja katselemaan maisemia. Hangon itäsataman webkamera on mykkänä!! Olisiko myrsky repinyt sen seinästä...hope so!!!  Ja mitä vielä, höh...myrsky oli jo yöllä ohittanut minut. Hangon kamerassa vain tunnin käyttökatkos. Eipä tarvinnut wannabeeluontokuvaajan raahautua tuulisille kalliolle liukastelemaan.

Alla linkkejä suosikkimestoille, mistä on hyvä tarkkailla kuvausjuttuja ennen kamerarepun kanssa ulos säntäystä...

Hanko Itäsatama
Helsinki Eteläsatama
M/S Roope Turun Saaristo
Seili, Turun Saaristo
Reaaliaikainen tuuli ja säätiedote Hanko, Tulliniemi
Tuulennopeustaulukko muutoksille solmujen, boforien, m/s  ja km/h välillä
Tiehallinnon kelikamerat
Salamatutka Lohja

maanantai 12. syyskuuta 2011

Syksy saapuu ja Lohjanjärvi alkaa taas jäähtyä kohti talvea. Aamuisin saa nauttia hienoista sumupilvistä, jotka muodostuvat yhtaikaa auringon alkaessa lämmittämään alempaa ilmakerrosta.
Myös kennolla oleskellut roskamailma tuli näkyväksi. Tiedostot olivat kuin haulikolla ammuttu täyteen pieniä pölypartikkeleja. Elävästi tuli mieleen taas se, että kennoa kannattaisi puhallella puhtaaksi vähän useammin. Varsinkin kun yhdisteli seitsemää valokuvaa panoraamamaisemaksi, sai kuvan prikkaamisesta ranteen huutamaan apua.

Sumu pehmentää maiseman jopa tunnistattomaksi. Jopa voimalinjan johdot näyttävät melkein grafiikanlehdeltä.
Valokuvaajalla on kiire syöksähdellessä maisemassa ennen kuin lämmittävä aurinko saa sumun hälvenemään. Polkupyörä on mainio apuväline. Jopolla singahtelu maisemassa käy joutuisasti. Varsinkin rantamaisemien koluaminen käy huomattavasti helpommin. Koirantaluttajat muodostuvat joskus ongelmaksi, kun painaa autolla menemään pitkin kävelyteitä :-)
Tosin on omat ongelmansa myös polkupyörällä ajelulla. Joskus mustit aamupissallaan innostuvat roikkumaan hampaillaan kuvaajan puntissa.


Kuukuva Paavolan puusillasta sai ihmettelemään nykyisten kameroiden kennojen joustovaraa suurilla herkkyyksillä. Kyseinen kuva otettu käsivaralta 1,5% nautintoaineissa keikkuvasta veneestä Iso 4000 aukolla 2,8 ja 1/5 sekunnilla. Kuva oli todennäköisesti viimeinen täydenkuun aikana otettu tästä purkutuomion saaneesta, kauniista ja muistoja herätteneestä puusillasta.

Adieu le pont





maanantai 5. syyskuuta 2011

Ruåtsalaista luontokuvaa

Kuuluisan Ruotsalaisen luontokuvaajan Terje Hellesön jääminen kiinni luontokuviensa huijaamisesta muistuttaa melkein Suomen maastohiihdon hemohes skandaalia. Kyseinen kuvaaja on nauttinut kotimaassaan melkein messiaan asemaa luontokuvauksen puolella. Miehen kuvat voidaan pitää nyt sitten otetun. Ikuinen viitta kuvien väärentelijänä säilyy ikuisesti.
Suomessahan saman kohtalon unohdettuna kuvaajasankarina koki Hannu Hautala. Mies on nykyään kuoliaaksi unohdettu.  Kymmenen vuotta sitten syntyneen kohun hänen Luontohetkiä- kirjasta ympärille sai kirouksen  yhden suomen parhaan kuvaajan päälle leijumaan ikuisesti. Mies siirsi hieman kuuta ja yhdisti kaksi erivalotuksilla kuvattua samaa jokimaisemaa.
Aika kaukana kuitenkin hänen tekemisensä vielä siitä suomessa vuoden luontukuvaksi aikoinaan valitusta täytetystä sudesta. Pumpulit vaan pursuivat täytetyn suden korvista.

Terje tosin oli jalostanut kuviaan vieläkin pidemmälle. Hän ei ole edes vaivautunut menemään metsään. Nappasi kuvapankeista esim ilveksien kuvia, muokkaili hieman ja yhdisti omaan ottamaansa maisemakuvaan. Outoa, ettei herätyskellot alkaneet soimaan missään aikaisemmin. Kuvat ovat erittäin tökerösti manipuloituja. Linkki missä näytetään kuinka alkuperäinen kuvapankkikuva muuttui mystiseksi, hämärässä metsässä otetuksi "luontokuvaksi."
Vaimon tehtäväksi tässäkin perheessä sitten jäi ukkonsa pelin paljastaminen. Vaimo kyllä itsekkin on valokuvaaja, joten varmaankin hieman tietoa on täytynyt olla siinäkin perheessä jo etukäteen ukkonsa puuhailusta.

Kukin voi tykönään mielestäni tehdä kuvilleen mitä tahtoo. Kaikki on siihen asti kunnossa kun ei hölmöilyssään mene vannomaan kuviaan aidoiksi. Eu yritti kieltää aikoinaan haaskakuvauksen vedoten siihen että, se haluaa turvata hygienian ja ihmisten terveyden. Satu Hassi sai karhusafareitten järjestäjien iloksi kaadettua kyseisen lakiehdotuksen. Iloksemme siis saamme nauttia aidoista luontokuvista, joissa nuo metsän villieläimet keikistelevät objektiiviviidakon edessä.

Luontoa on aina manipuloitu joko kirvesretussilla tai sitten sanansäilällä. Ihmisten oma vieraantuminen on saanut vapaan luonnon kuvissa näyttämään lasten värityskirjalta. Luontovalokuvaajien mania saada kesytettyä luontokokemus kaksiulotteiseen valokuvaan on aina ollut tuhoontuomittua. Jospa ihmiset menisisivät vaikka sieneen, niin siitä varmasti saisivat aidompaa luontoelämystä.

Lopuksi vielä esimerkki muutaman vuosituhannen takaa oman ympäristönsä manipuloimmisesta tai ehkä sitten kysymys oli vain itsesuggestiosta:-)

 "Katso, kaunis sinä olet, armaani; katso, kaunis sinä olet. Kyyhkyläiset ovat sinun silmäsi huntusi takana; sinun hiuksesi ovat kuin vuohilauma, joka laskeutuu Gileadin vuorilta.
 Sinun hampaasi ovat kuin lauma kerittyjä lampaita, pesosta nousseita, kaikilla kaksoiset, ei yhtäkään karitsatonta.
 Kuin punainen nauha ovat sinun huulesi, ja suusi on suloinen; kuin granaattiomena, kypsyyttään halkeileva, on sinun ohimosi huntusi takana.
Sinun kaulasi on niinkuin Daavidin torni, linnaksi rakennettu; tuhat kilpeä riippuu siinä, urhojen varustuksia kaikkia.
 Sinun rintasi ovat kuin kaksi nuorta peuraa, kuin gasellin kaksoiset, jotka käyvät laitumella liljain keskellä.